keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Terveysliikuntavähennys verotukseen

Terveysliikunta tulee saada vähentää verotuksessa. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että terveysliikuntaan menevät kulut, kuten kuntosalikortit ja liikuntaryhmien osallistumismaksut tulisi voida vähentää verotuksessa kotitalousvähennyksen tavoin.

Nyt tarvitaan uusia keinoja suomalaisten aikuisten liikkumisen lisäämiseksi. Ainoastaan kolmannes suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liian vähäisen liikunnan arvioidaan aiheuttavan Suomessa 300-400 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset mm. lisääntyneiden sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen takia.

Maassamme on toteutettu lukuisia liikuntakampanjoita jo muutamia kymmeniä vuosia ja niitä tarvitaan edelleen. Liikunnan terveysvalistusta on tehty säännöllisesti ja sitä on jatkuvasti lisättävä. Yksityinen liikuntatarjonta, kuten kuntosalit ja hyvinvointikeskukset ovat edelleen kasvussa. Kunnat ja urheiluseurat tekevät arvokasta työtä aikuisten liikuttamiseksi. Nämä eivät keinoina kuitenkaan riitä, sen kertovat karut tilastot.

Viime kädessä jokaisella aikuisella on itsellään vastuu omasta terveydestään ja liikkumisestaan. Liikkumattoman suomalaisen on lähdettävä liikkeelle, vaikka sitten veroporkkanan avulla. Terveysliikunnan verovähennyssatsaus valtiolta tulisi takaisin moninkertaisina säästöinä terveysmenoissa.

Ei kommentteja: